Taikoja mukana monessa

Onpas ollut vauhdikas ja mielenkiintoinen viikko Taikoja-hankkeella. Tiistaina 18.9. ja keskiviikkona 19.9 oli Integration 2018 kaikki kotouttamisesta tapahtuma Helsingin Kulttuuritalolla. Tapahtuma keräsi paikalle sata määrin kotouttamisen asiantuntijoita niin kotimaasta kuin ulkomailta. Ohjelma oli rakennettu hyvin, oli mielenkiintoisia ja ennen kaikkea ajankohtaisia puheenvuoroja kotouttamisesta sekä ohjelmakaistat olivat kaikki kiinnostavia. Oli vaikea valita minne mennä seuraavista kaistoista: vastaanotto, hyvinvointi ja asuminen, osallisuus, koulutus ja työllisyys.

Taikoja-hanke oli onnistunut varaamaan paikan ständitorilta.  Taito-ohjelman hankkeista olivat edustettuina Digipolku töihin, Perustaidot haltuun, Tahti ja Noheva. Hankkeiden esitteitä ja karkkeja meni ensimmäisenä päivänä todella paljon, niin että seuraavalle päivälle piti hankkia niitä lisää. Taito-sanomaa saatiin esitellä ja hankkeita levitettyä mm. Euroopan sosiaalirahaston ja Opetushallituksen asiantuntijoille ja isolle joukolle erilaisia aikuisten perustaitojen parantamisesta kiinnostuneita toimijoita oppilaitoksissa, kunnissa ja järjestöissä.

Torstaina 20.9.18 Noheva-hanke järjesti Nohevaa koulutusta vangeille iltapäiväseminaarin Keuda-talolla, Keravalla. Tilaisuus oli järjestetty vankilakoulutuksen järjestäjille, opetus- ja ohjaushenkilöstölle sekä muille aiheesta kiinnostuneille. En tiedä mitä itse edustin näistä, mutta iltapäivä oli todella mielenkiintoinen. Puheenvuorot olivat lyhyitä ja ytimekkäitä ja nyt tiedän mitä vankilakoulutukselle kuuluu, mitä erityistä vankilakoulutuksessa on, miten käyttää digitaalisuutta hyödyksi vankilassa, jossa opiskelija ei yleisesti ottaen pääse verkkoon sekä myös mahdollisuuksista vapautumisen jälkeen.  Taito-ohjelman Taitotuunaajat-hanke oli myös kertomassa millaisia voivat olla erityistä tukea tarvitsevan tukimenetelmät ja apuvälineet. Mukava piristys ohjelmassa oli mitä on turvallisuus vankilassa Kahoot!-kilpailu.  Kaikki 10 kysymystä oli oikein, mutta puhelimeni oli hidas ja jäin kilpailussa viidelle sijalle.

Voit lukea lisää Noheva-hankkeesta ja seminaarin materiaaleista https://sites.google.com/prod/gafe.kiipula.fi/noheva

About Mika

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *