Verkostotapaaminen Tampereella- uusia hankkeita mukaan luottamusta rakentaen!


Kolmattakymmenettä ”hankelaista” kokoontui hyvässä hengessä Tampereen Telakka-ravintolan kokoustiloihin yläkertaan tutustuttuaan ja vaihdettuan ensin tuoreimpia kuulumisia lounaan yhteydessä itse ravintolassa.
Tilaisuuden alustaja, verkostotyön kehittämisestä ja itsensä johtamisesta puhui yritysvalmentaja Esa Lehtinen jonka johdolla myös kysyttiin itseltä mm imagosta ja oman itsensä ”brändäämisestä”-asioita joita nyt ei heti tule ajatelleeksi!


Tavoitteista oli aluksi puhetta, ja nimenomaan tavoitteiden selkiinnyttämisestä jotta jokainen hankkeessa puhaltaisi yhteen hiileen ja toiminta olisi symbioottista. Kaikkihan me olemme samanarvoisia ja toimimme yhteisen edun mukaisesti -kukin tavallaan. Esa mainitsi myös vanhan sanonnan ”heikoimmasta lenkistä joka määrää koko ketjun vahvuuden” ja siitä syntyi puolesta/vastaan keskustelua. Mielenkiintoisena lopputuloksena todettiin että hankkeessakin pitäisi jokaiselle löytää jotain eli eri vahvuuksilla varustetut ihmiset ohjataan erityyppisiin tehtäviin! No, tämähän tuli todettua jo nettiyhteyksien toimivuudessa- onneksi Elise ratkaisi ongelmat ja myös etäyhteys toimi! (kuvassa Esa Lehtisen kanssa)

Heitän tähän muutamia kommentteja käsitellyistä asioista, mutta kokonaisuutena tilaisuus oli lämminhenkinen ja viihtyisä – viereisessä tilassa toimineelle teatteriporukalle oli vuokranantaja ilmeisesti unhotanut kertoa seminaaristamme, mutta pienen huomautuksen jälkeen ylimääräinen häly poistui -Telakan tilat sinänsä ihan kodikkaat ja ruoka hyvää!
*Rutiinit – tapa välttää epäonnistumisia -ja oppimista!
*älä koskaan törmää uusia ideoita heti – pureskele niitä ensin!
*riskinotto kannattaa aina!
*imago brandi tulee väkisin – halusit sitä tai et. Se, miten SINÄ vaikutat oman tai hankkeen imagon muodostumiseen onkin eri juttu. On luotava selkeät tavoitteet brandin luomisessa ja liittää ne myös omaan verkostoitumiseen.
*”Tarjousmarkkinoilla” asiakas ostaa ensin myyjän, sitten hänen edustamansa firman ja sitten vasta itse tuotteen. Hyvä muistaa tämä!
*somea verkostoinnin luomiseen ei pidä väheksyä- päinvastoin! — Siitä Taikojille plussaa- hyvä näkyvyys :)

Iltapäivän intensiivisen ja mielenkiintoisen rupeaman (Lehtisen tahti parani vielä kahvittelun jälkeen – melkein aika loppui kesken kun hän pääsi vauhtiin) päätteeksi keskusteltiin vielä yhdessä kesäseminaarista ja uusien hankkeiden alkamisesta sekä mainittiin myös syksyn tapahtumat ja mahdollisesta hakuinfosta.
Kaikkiaan mielenkiintoinen ja lämminhenkinen tapahtuma jonka tuloksena toivottavasti myös uudet tulokkaat tuntevat olonsa tervetulleiksi ”Taikoja-perheeseen”!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *