Perustaitotesti.fi on otettu innostuneesti vastaan

TAIKOJA-hankkeen laatima perustaitotesti on ensimmäisen kuukauden perusteella otettu innokkaasti vastaan. Syyskuun aikana testi-istuntokertoja on kertynyt tasaisesti, mutta lokakuun ensimmäisien päivien aikana käyttäjämäärä kaksinkertaistui, ollen ensimmäisen 30 päivän jälkeen hieman yli 4 000 eri käyttäjää. Kysymysten vastausjakauma ei ole vielä tiedossamme, mutta siitä on tulossa ensihavaintoja muutaman viikon sisällä. Testiä tullaan päivittämään uudella kysymyssetillä marraskuun alussa. Perustaitotesti on saanut kiitosta erityisesti matalan kynnyksen ominaisuuksistaan, sillä käyttäjän ei tarvitse käyttää aikaa kirjautumiseen tai ohjelmistoasennuksiin ja testi toimii eri mobiililaitteilla kuten älypuhelimella selainpohjaisesti.

Käyhän testaamassa perustaitosi osoitteessa perustaitotesti.fi

 

About Mika

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *