TAITO-hankeverkosto kokoontui Tampereella

Taitoverkosto kerääntyi kesäkuun alussa runsaslukuisena Tampereelle ja mukaan saatiin edustus kahdeksasta verkostossa toimivasta hankkeesta. Keskustelujen aiheena oli muun muassa yhteiset markkinointisuunnitelmat, syksyllä alkava tuotteistamistyö sekä hankkeiden käytäntöjen levittäminen sosiaalisen median kanavissa. Myös hankehallinnointiin oli mahdollista saada Tampereella vinkkejä muilta hankkeilta. Tilaisuudessa vieraili myös Tampereen yliopiston Gasp-hankkeen Kari-Jouko Räihä ja Harri Siirtola, jotka esittelivät katseenseuraamisteknologiaa lukivaikeuksien kartoittamisen apuna.

Taito-hankkeen toimijat ovat tällä hetkellä sijoittuneet maantieteellisesti kuvan osoittamalla tavalla.

Syksyllä viestintäkampanja lukutaidosta

Aikuisten perustaidot yhdistävät Taito-verkostoa. Verkostolla on myös yhteinen halu vaikuttaa siihen, että näitä perustaitoja ja niiden puutteita tunnetaan paremmin. Syksyllä verkosto aikoo toteuttaa ensimmäisen yhteisen viestintäkampanjansa aiheen parissa.

Verkostotapaamisessa haravoitiin syksyn teemapäiviä ja tapahtumaviikkoja, jotka käsittelevät sopivia teemoja. Kansainvälinen YK:n lukutaitopäivä 8. syyskuuta valikoitui kampanjan kärkipäiväksi.

Yhtenä hankkeittemme tehtävänä on nostaa esiin, että myös aikuisilla voi olla puutteita lukutaidossa. Lisäksi tuntuu tärkeältä, että aikuisten perustaitoteemaa lähestytään myönteisesti, esimerkiksi työelämän tai opintojen sujuvuutta korostaen.

Lukutaitopäivänä voimme laventaa ihmisten ajatuksia lukutaidosta: lukutaidon alana on painetun tekstin lisäksi moninainen digimaailma. Lisäksi visuaalinen eli kuvien ja symbolien lukutaito ansaitsee oman huomionsa.

Jokainen hanke saa valita itselleen olennaiset kohderyhmät ja valita parhaat kanavat heidän tavoittamiseensa. Painettu ammattilehti, paikallisradio, verkkolehti, blogi ja muut sosiaalisen median kanavat  – kaikki käyvät. Tai jos kohderyhmä liikkuu turuilla, toreilla ja ostareilla, uloskin saa lähteä!

Taikoja-koordinaatiohanke valmistelee yhteisiä materiaaleja, joita verkosto voi hyödyntää haluamallaan tavalla. Alkusyksyllä palataan asiaan.

About Mika

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *