Tervetuloa Naistariin!

Naistari on monikulttuurinen naisten kohtaamispaikka Hervannassa. Naistarissa opiskellaan suomen kieltä, kysytään ja saadaan neuvoja arkipäivän asioissa, tavataan muita naisia, ja osallistutaan erilaisiin ryhmiin ja harrastuksiin.

Naistari on toiminut jo lähes kaksikymmentä vuotta kansainvälisenä tapaamispaikkana, ja tarve toiminnalle on edelleen ilmeinen. Monet osallistuvat kielikursseille, joihin eivät muutoin pääsisi; toiset taas saavat apua asunnon hakemisessa ja julkisten palvelujen käyttämisessä. Kysymykset vaihtelevat kansalaisuusasioista ansioluettelon laatimiseen ja nettiasiointiin. Naistari on matalan kynnyksen neuvontapaikka, johon naiset voivat tulla myös lapsineen.

”Parasta täällä ovat toiset ihmiset”

Naistarissa käy päivittäin nelisenkymmentä ihmistä. Kävijät ovat pakolaisia, paluumuuttajia, itsenäisesti maahan tulleita sekä suomalaisten kanssa avioituneita. Vaikka naisten elämäntilanteet ja koulutustausta vaihtelee korkeakoulututkinnoista lukutaidottomiin, monet Naistarissa kävijöistä ovat jääneet kotiäiteinä koulutusten ulkopuolelle.

Tärkeintä on kuitenkin toisten ihmisten kohtaaminen, vertaistuki ja yhteisöllisyys. Naiset oppivat ja osallistuvat, ja usein tapaavat myös muita omalla äidinkielellään puhuvia. Naistarin monikulttuurinen kohtaamispaikka on avoin myös kantaväestölle, ja vaikuttaisi mukavalta poikkeamispaikalta vaikkapa kotiäidille tai kiireetöntä elämänvaihetta elävälle naiselle.

Naistari on nykyisin osa Setlementti Naapurin toimintaa Tampereella.

Naistarissa on käytettävissä kaksi tietokonetta, joilla voi hoitaa nettiasioita ja joiden käyttöä neuvotaan tarvittaessa. Monille tietotekniikka on haastavaa, vaikkakin digitaidot koetaan tärkeiksi.
Naistarissa on käytettävissä kaksi tietokonetta, joilla voi hoitaa nettiasioita ja joiden käyttöä neuvotaan tarvittaessa. Monille tietotekniikka on haastavaa, vaikkakin digitaidot koetaan tärkeiksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *