OPENA vahvasti esillä ITK2017-konferenssissa

Hankkeen hiljalleen kääntyessä kohti syyskuista loppuaan, oli OPENA useamman esityksen voimin näkyvillä “ITK – Interaktiivinen teknologia koulutuksessa 2017” -konferenssissa. Kyseessä oli Suomen merkittävin  opetusteknologia-alan tapahtuma, joten hankkeen toimintaa ja alustavia tuloksia oli hyödyllistä levittää. Konferenssi keräsi tänäkin vuonna arviolta 2300 kävijää, joista valtaosa oli eri opintoasteiden opettajia ja koulutuksen suunnittelusta vastaavia henkilöitä.

16.2. ITK:n webinaarina pidettiin esitys ”Opettaja ja digistressi” 16.2.2017 Lue lisää.

5.4. ITK:n tutkijatapaaminen workshopissa esiteltiin alustavia tuloksia hankkeen kouluilla tehdyistä alkukartoitus-kyselystä, sekä opetusteknologian käyttöä ja työhyvinvointia edistämään perustettujen työryhmien toiminnan käynnistymisestä. Lue lisää.

6.4. ITK:n päätapahtuman teemaseminaarissa pidettiin 1h 20min kestoinen esitys ”Koulujen digitalisoituminen – uhka vai mahdollisuus työhyvinvoinnille?”. Esitysformaatti antoi perinteisen tutkimuksen ja hankkeen esittelyn ohella mahdollisuuden ottaa mukaan koulujen kehittäjäryhmien opettajia. Opettajia osallistui neljästä eri koulusta paneelikeskusteluun, joka kirvoitti myös yleisössä ja Twitter-feedeissä hyvää keskustelua. Lue lisää ja tutustu Twitter-koontiin: View the story “ITK2017 teemaseminaari 6.4.2017” on Storify

6-7.4. Hanketta esiteltiin Tulevaisuus laboratorion posteri-näyttelyssä.